Töllötin-lehti 1.6.2017, Koivisto jätti syvät jäljet

Seppo Julkaisut

 

Helatorstaina haudan lepoon siunatusta presidentti Mauno Koivistosta on näinä päivinä sanottu lähes kaikki mahdollinen.

 

Koivisto muistetaan eittämättä kahdesta isosta asiasta. Ensinnäkin hän teki – tai ainakin aloitti –  uusjaon sisäpoliittisessa vallankäytössä eduskunnan hyväksi ja presidentin ”tappioksi”.

 

Presidentinkausien rajoittaminen, presidentin vaalitavan muutos lopulta suoraksi kansanvaaliksi ja eduskunnan hajoitusoikeuden jakaminen pääministerin ja presidentin kesken merkitsivät huikeaa vallankäytön parlamentarisointia.

 

Myöhemminhän eduskunnan asemaa on vahvistettu ulkopoliittisessa päätöksenteossa sellaisten ristiriitatilanteiden osalta, joissa presidentti ja hallitus ovat eri linjoilla: eduskunta ratkaisee erimielisyyden.

 

Koiviston presidenttikautena siirryttiin koko vaalikauden mittaisiin enemmistöhallituksiin, mikä käytäntö on jatkunut Koiviston jälkeenkin.

 

Tällaisen vallan uusjaon jälkeen kysymys kuuluu, onko eduskunta tiedostanut oman ylittämättömän asemansa.

 

Suomi joka tapauksessa on vakaa demokratia; maailman vakain, sanoi presidentti Niinistö melko vasta. Osaammeko arvostaa sitä?

 

Toisekseen; Koivisto asemoi Suomen kohdalleen, kun Euroopassa myllersi 1980- luvun lopulla ja 1990- luvun alussa.  Kylmä sota päättyi: Neuvostoliitto romahti, syntyi Venäjä, Varsovan liitto kuopattiin, Saksat yhdistyivät, ja Baltian maat itsenäistyivät. Suomi liittyi Euroopan Neuvostoon vuonna 1989, mitätöi Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset artiklat, lakkautti Yya-sopimuksen ja teki uuden sopimuksen Venäjän kanssa sekä haki Ey- jäsenyyttä vuonna 1992.

 

Kuten presidentti Niinistö sanoi Koiviston siunaustilaisuuden muistopuheessa helatorstaina, Suomi kuuluu Koiviston kauden jälkeen tiiviisti Eurooppaan ja länteen säilyttäen samalla tasapainoiset ja tasavertaiset suhteet itään.

 

Presidentti Kekkonen vei Efta- ja Eec-järjestelyillä länteen vahvojen idänsuhteiden ansiosta. Koiviston ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli tosiasiassa jatkoa Kekkosen linjauksille. Varsinkin presidenttikautensa alussa Koivisto toimi hyvin varovasti noudatellen edeltäjiensä Paasikiven ja Kekkosen polkuja.

 

Vieläkin on vallalla semmoinen mielikuva, että Koivisto nousi presidentiksi ikään kuin politiikan ulkopuolelta. Se ei pidä paikkaansa. Hän oli poliittinen vaikuttaja jo nuoresta pitäen.

 

Koivisto toimi aikoinaan 1950- luvulla Turun kaupunginvaltuustossa ja oli Turun satamassa sosialidemokraattien tärkeitä luottamusmiehiä kamppailussa kommunisteja vastaan. Koivisto teki kovasti töitä puolueensa kääntämiseksi Kekkosen ulkopolitiikan taakse 1960- luvulla. Kekkosen valitsijamieheksi hänet valittiin vuonna 1978 huikealla äänimäärällä. Hänen pää- ja valtiovarainministeriytensä muistetaan.

 

Koivisto näytti niin pääministeri – kuin presidenttiaikanaan, että hän oli myös taitava poliitikko valtiomiesroolinsa lisäksi. Hän osasi vallankäytön. Presidenttinä hän oli puolueiden yläpuolella. Koivisto oli koko kansan presidentti.

 

100- vuotiaan Suomen historia heijastui Koiviston elämäntarinassa. Hän itse vaikutti maamme historiaan merkittävästi niin, että jäljet näkyvät, tuntuvat ja vaikuttavat. Hänellä oli ”suuret kourat” piispa Eero Huovisen sanoja lainatakseni.

 

Mauno Koivisto oli ensimmäinen vasemmistolainen presidentti. Hänen valintansa vuonna 1982 osaltaan eheytti kansaa. Siinä valinnassa ylitettiin aiemmin ylittämätön rajalinja.

 

Kansallinen eheys on 100- vuotiaan Suomen suuri linja. Sitä kannattaa vaalia.

 

 

Seppo Kääriäinen

VTT, kansanedustaja