Reformaation hiippakunnallinen pääjuhla, 31.10.2017 Kuopion Tuomiokirkko

Seppo Julkaisut

 

 

Valistunut lähdekriittinen suomalainen

 

Niirasen Uuno – kirkkohistorian opettaja, sittemmin Ilomantsin kirkkoherra – opetti meille Iisalmen Lyseon keskikoululaisille yli puoli vuosisataa sitten, että anekaupan tyrmääminen oli Martti Lutherin maailmanhistoriallinen suurteko.

 

”Rahan kilahtaminen kirstuun” vielä rimmasi sointuisasti keskikoululaisen mielessä.

 

Rajat ne ovat rahallakin – tai ainakin pitäisi olla. Näin teini- ikäisiä opastettiin.

 

Uunon opetus jysähti.

 

Xxx

 

Olemme itsenäisyytemme juhlavuonna tarkastelleet itsenäisyyttä, kansakunnan elämää ja tulevaisuuden näkymiä monelta kantilta.

 

100- vuotiaan Suomen tarina on kieltämättä menestys, mutta samalla erittäin puhutteleva; mahtuuhan historiaamme neljä sotaa, useita itsenäisyyden ja demokratian uhkatilanteita ja syvältä kouraisseita murros – ja lamavaiheita.

 

Juhlavuoden teema ”Yhdessä” katsoo ennen muuta tulevaisuuteen. Se on selitys menestykselle, mutta samalla edellytys sille, että Suomen ja suomalaisten tarina jatkuu elinvoimaisena. Ponnistelemme, jopa väännämme kättä, sen valintakysymyksen äärellä: yhdessä vai erikseen ja yksikseen.

 

Vasta itsenäistyneen Suomen matkanteko katkesi verisesti alkuvuodesta 1918. Sodan nimitykset kertovat, mistä kaikesta ihmisten mielissä kansalaissodassa oli kysymys: sisällissota, vapaussota, luokkasota, kapina. Sodan arvet näkyvät vieläkin. Senaattori Kyösti Kallio kiteytti nuoren sisältä pahoin haavoittuneen Suomen tavoitteet 5.5.1918 Nivalan kirkossa: ”Meidän pitää rakentaa sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan isänmaataan rakastavia suomalaisia.”

 

”Yhdessä” on tuonkin tienviitoituksen perusviesti.

 

Xxx

 

Suomi lähtikin vähitellen sovintoa hakevan ja yhteiskunnallisia vastakkaisuuksia tasoittelevan eheytyksen tielle.

 

Monien vaiheiden jälkeen eduskunta päätti kesällä 1919 ottaa valtiolliseksi elämänmuodokseen tasavallan kuningaskunnan sijasta.

 

Se oli valtiollinen ratkaisu, mutta samalla tietoinen kannanotto tasa- arvon, kansalaisten vallan ja sosiaalisen yhteiskunnan rakentamisen puolesta. Torpparivapautuslaki, maareformi, jatkoi osallisuuden laajentamista ja juurruttamista.

 

Tuolloin toimittiin sellaisen hengen vallassa, että ”meidän on rakennettava sellaista Suomea, jonka jokainen tuntee omaksi isänmaakseen sekä asia- että tunnesyillä”. Kyllä se sopii ohjenuoraksi tämänkin päivän päättäjille.

 

Suomi omaksui yhteiskunnallisen tien, että heikoimmassa asemassa olevista huolehditaan maan hallituksen ja eduskunnan tekemillä päätöksillä, julkisen vallan voimavaroilla ja keinoilla, lainsäädännöllä ja verotuksella. Se on ollut linjavalinta. Ja siinä on yhtymäkohtia Martti Lutherin ajatuksiin.

 

Sosiaalinen tasoitus ja köyhyyden poistaminen ei jäänyt suku- ja perheyhteyden eikä hyväntekeväisyyden varaan, vaan se oli ja on valtiovallan tehtävä – vaativa sellainen. Muuten ei voi saavuttaa ja ylläpitää sosiaalista eheyttä – siis sitä, että suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja oikeudenmukainen koti jokaiselle täällä asuvalle.

 

Henkilökohtainen hyväntekeväisyys ja monitahoinen vapaaehtoisuustyö saavat meidän tukemmne. Suomalaiset antavat tukeaan monenlaisiin hyviin tarkoituksiin etenkin hädän keskellä ja heikoimpien hyväksi. Niin on hyvä.

 

Hyväntekeväisyys täydentää julkisen vallan ponnistuksia, ja sellaista on suosittava ja tuettava. Se kohdistuu täsmällisesti haluttuun tarkoitukseen meillä ja muualla. Se lisää yhteisöllisyyttä. Ja se antaa myös tekijälleen hyvän mielen.

 

Yhteiskunnassa nousee silloin tällöin keskustelu siitä, mitä ja kenen sopii vaatia itselleen yhteisestä hyvästä ja mitä voi muilta vaatia. Nytkin eletään semmoisia herkkiä aikoja. Kohtuullisuuden vaatimus osuu kohdalleen etenkin ja vain silloin, kun se koskettaa kaikkia samanlaisella velvoittavuudella. Tähän tarvitsee merkitä yksi reunahuomautus: malttia vaativien on ensinnä itse osoitettava kohtuullisuutta omien runsaiden etuisuuksiensa lisäkorottamisissa.

 

Xxx

 

Eheys on itsenäisen Suomen suuri linja. Eheyden voimalla olemme pitäneet itsenäisyytemme. Sen varassa olemme kasvaneet vahvaksi tasavallaksi. Sen avulla olemme menestyneet niin, että olemme tänään maailman kärkimaita.

 

Eheyden pohjalta meillä on vahva tulevaisuus yhdellä ehdolla: eheyden perustana olevien oikeudenmukaisuuden ja tasa- arvon pitää merkitä totta myös käytännössä. Yhteiskuntarauha ja vakaus perustuvat eheyteen ja kansalaisten kokemaan oikeudentuntoon.

 

Jos on määriteltävä vain yksi kansakuntamme menestykseen vaikuttanut ja vaikuttava tekijä, vastaus on koulutus ja laajemmin sivistys. Siinä on reformaatiolla ollut oma hedelmöittävä vaikutuksensa. Sivistyksen ja koulun kautta on toteutunut myös eheän yhteiskunnan rakentaminen.

 

Kansanopetus alkoi kirkon piirissä, pappien kansankielisinä saarnoina.

Vastuu kansanopetuksesta siirtyi 1800- luvun lopulla kirkolta kunnille. Se oli monille pienille maalaiskunnille kova paikka, mutta totta siitä tuli joka paikassa. Vuonna 1921 voimaan astunut oppivelvollisuuslaki oli itsenäisen Suomen tärkeimpiä saavutuksia. Mikael Soinisen iskulause ”oma kansakoulu joka kylään” ohjasi kansansivistyksen juurruttamista kaikille ja joka puolelle maata.

 

Opetuksen sisältö on ollut aina ratkaisevaa. Kansakoulujen opetus otti huomioon pään, kädet ja sydämen. Luku-, lasku- ja kirjoitustaito oli perusta, mutta yhtä lailla elämänarvot, kansalaistaidot, itsensä ilmaisemisen kyvyt, käsillä tekeminen ja liikunta monissa muodoissaan kuuluivat koulunkäynnin, opetuksen ja kasvatuksen ytimeen. Se oli yhdessä kasvamista kohti vastuullista kansalaisuutta.

 

Peruskoulu-uudistus jatkoi sivistys- Suomen rakentamista. Se astui voimaan vuonna 1972 pohjoisesta alkaen. Korkeassa kurssissa on pidetty jokaisen yhtäläisiä mahdollisuuksia koulunkäyntiin ja sen jatkamiseen niin pitkälle kuin mahdollista. Koululaisen ja opiskelijan taloudellis-sosiaalinen tausta ei ole ollut ylittämätön este. Tämä yhtäläisten mahdollisuuksien järjestäminen on muodostanut hyvinvointiyhteiskunnan perustan. Se on iso yhteinen saavutus, joka kantaa.

 

Xxx

 

Elämme kansallisen ja kansainvälisen informaatio- ja disinformaatiotulvan pyörteissä. Mediat – ja valemediat – sylkevät julkisuuteen monenlaista. Seassa on oikean tiedon ohella puolitotuuksia, silkkaa valhetta ja harhaanjohtamistakin. Trollaus on aikamme viheliäisimpiä ilmiöitä. Tämä meno todennäköisemmin voimistuu kuin vaimenee. Moni on ihmeissään, kun ei tiedä, mihin luottaa ja mihin ei. Harhaanjohdetuksi tulemisen riski on melkoinen. Varmuuden vuoksi todettakoon, että valtaosa suomalaismediasta tekee varmaa laatutyötä.

 

Miten tähän on viisasta vastata ? Apu tulee koulutuksesta ja sivistyksestä. Valistunut ja lähdekriittinen kansalainen ei usko mitä tahansa eikä hevin lähde epämääräisten ja vahingollisten virvatulten perään. Kasvatus ja oppiminen on tepsivä rokotus humpuukia vastaan. Siinä on suomalaisen koulun suuri ja haastava tehtävä: kasvattaa sisintään kuuntelevia, harkitsevia, vastuunsa tuntevia ja yhteistyökykyisiä nuoria. Eikä siinä kotikaan voi olla sivussa.

 

Meidän on toki selviydyttävä digivallankumouksesta ja hyödynnettävä tekoälyn mahdollisuudet, mutta vieläkin tärkeämpää on huolehtia kansalaisten yleissivistyksestä.

 

Mitä yleissivistys tarkoittaa tänään ? Se on ihmisarvon varjelemista, harkintakyvyn harjannuttamista, kriittistä ajattelua, tiedonhankintakeinojen hallitsemista, ihmisyystaitoja , toisen kunnioittamista ja kansainvälisyyttä.

 

Koulumaailmassa eletään monenlaisia tienhaaravalintojen aikoja. Muun muassa pohditaan lukion uudistamista. Keskustelu on tutunoloista. Yhtäältä korostetaan luonnontieteiden, matematiikan ja kielten kasvavaa merkitystä teknologian kyllästämässä ja kiihtyvästi kansainvälistyvässä kilpailumaailmassa. Toisaalta ollaan perustellusti huolissaan humanististen aineiden joutumisesta alakynteen. Aineiden välinen vastakkainasettelu ei kannata; siihen hedelmättömään asetelmaan ei pidä juntturoitua. On löydettävä kestävä tasapaino.

 

Yleissivistyksen merkitystä ei voi yliarvioida. Kuten kansakouluaikoina jo vuosikymmeniä sitten; pään järjen, käden taitojen ja sydämen arvojen on oltava tasapainossa.

 

Pienen kansan voima on sen sivistyksessä, sanoi J.V. Snellman. Snellmanilaisella ajatuksella Suomi itsenäistyi ja kasvoi valtiollisesti. Me erotamme sivistyksen antamilla valmiuksilla olennaisen epäolennaisesta, hyvän pahasta, kestävän kestämättömästä, rakentavaisuuden tuhovoimista ja yhteisen edun itsekkyydestä.

 

Yleissivistykseen kuuluu erottamattomasti historian tuntemus. Historiattomuus on sekin aikamme ilmiöitä. Pidän lyhytnäköisenä historian opetuksen vähentämistä. Historian tuntemus on elämän, elämän ilmiöiden, vallan ja vallan käytön tuntemusta. Se on pääanniltaan muuta kuin vuosilukuja ja hallitsijoiden nimiä. Historia on maailman, yhteiskunnan ja ihmiselämässä vaikuttavien syy- seuraus- suhteiden iätöntä ja ajatonta tarkastelua.

 

Historiasta tulee tämäkin oiva ohjenuora: ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.” Se sopii niin valtioiden väliseen elämään, yhteiskunnan huoneenjärjestykseksi kuin itse kullekin henkilökohtaisesti.

 

xxx

 

Mieluisa tehtäväni on tuoda Kuopion hiippakunnan reformaatiojuhlaan eduskunnan kunnioittava tervehdys.

Toivotan itse kullekin hyvää alkavaa talven aikaa.

Kiitos.