Savon Sanomat 3.12.2017/Kutsuvieras/Pääministeri

Seppo Julkaisut

Helsingin Sanomat julkaisi viikko sitten (Marko Junkkari 22.11.2017) laajan jutun pääministerin asemasta ja työstä. Kertomus perustui seitsemän pääministerin haastatteluun.

Esko Ahon (kesk) jälkeiset pääministerit Paavo Lipposta (sdp) lukuun ottamatta purkivat tuntojaan.

Junkkari tiivisti pääministerien elämää värikkäästi:
”Pilkkaa, jopa väkivallan uhkaa. Riitaisa työyhteisö. Positiivista palautetta ei juuri tule. ¨Valta kiinnostaa, ja pääministerillä sitä on Suomessa eniten.” Sivusta seuranneena ; Junkkarin kuvaus osuu naulan kantaan.

Jotkut pääministerit ovat taustoittaneet työtään muistelmissaan. Esimerkiksi Edwin Linkomiehen (kok) ”Vaikea aika”, Johannes Virolaisen (kesk) ”Pääministerinä Suomessa”, Esko Ahon ”Pääministeri” ja Alexander Stubbin ”Alex”   valaisevat pääministerin tärkeää, mutta epäkiitollista työtä vuosikymmenten varrella. Paavo Lipposen muistelmien kolmas osa tuo analyysin jo 2000- luvulle.

Pääministerillä on perustuslain perusteella vahvasti itsenäistä valtaa. On siirrytty presidenttijohtoisuudesta parlamentaariseen meininkiin Mauno Koiviston ( sdp) liikkeellepanemien uudistusten myötä.

Pääministerillä on aloiteoikeus eduskunnan hajottamisessa ja uusien vaalien määräämisessä.  Hän johtaa Suomen EU- politiikkaa. Ja hänellä on vahva asema nyt myös ulkopolitiikassa.

Pääministerillä on oltava ”Suomi- suunnitelma” selvillä ennen varsinaisia hallitusneuvotteluja. Lipponen halusi viedä Suomen Eu- ytimiin ja Emuun. Aho joutui nostamaan Suomen historiallisesta lamasta ja junailemaan EU- jäsenyyden. Sipilä on kääntänyt talouden miinusmerkkisestä vahvasti plusmerkkiseksi.

Pääministerin työ on alituista kompromissien hakemista ja sovittelua, joka vaatii kärsivällisyyttä. Sipilä nosti kaatumaisillaan olleen kilpailukykysopimuksen viisi kertaa lattiasta.

Kompromissien kokoaminen merkitsee myös sitä, että pääministeri ei voi ajaa yksisilmäisesti oman puolueensa asiaa. Se koettelee eritoten pääministeripuolueen sisikuntaa.

Pettymykset tulevat ylikorkeista odotuksista. Muut hallituspuolueet käyttävät hyväkseen pääministeripuolueen vastuuta hallituksen toimintakykyisyydestä. Ne vedättävät sen perusteella, että pääministeri ei hevin kaada omaa hallitustaan.

Pettymys pääministeriä vastaan johtuu myös siitä, että asiat eivät muutu hetkessä ja että kaikkien mieliksi ei voi toimia.

Pääministerin työtahti on epäinhimillinen. Se on vastuunkantamista kellon ympäri ja yötä päivää.

Kuluttavaksi työ tulee senkin takia, että median suhtautuminen pääministeriin on koventunut. Hakkaava kritiikki kohdistuu politiikan sisällön lisäksi henkilöön, jopa hänen lähipiiriinsä asiattomuuksiin asti.

Koivisto yritti annostella julkisuutta juuri kulumisvaaran takia. Annostelu voi olla nykyään mahdotonta, sillä media tunkeutuu lähes väkisin sinne, minne haluaa.

Matti Vanhanen totesi Junkkarin jutussa, että ”turvallisuusvaatimukset ovat askel askeleelta tiukentuneet”. Turvamiehet ovat tulleet suuren maailman tyyliin suojaamaan pääministeriä ja muitakin ministereitä.

Pääministerin tehtävään ei kannata pyrkiä ison palkan tai helpon elämän toivossa. Uutiset kertovat esimerkiksi, että ainakin 40 kunnanjohtajaa nappaa isompaa palkkaa kuin pääministeri. Pääministerin paikalle pyritään ihan muista syistä kuin oman edun takia.

Pääministerin on oltava henkisesti lujaa tekoa, jotta kestää kaltoinkohtelunkin. Monelle pääministerille on jäänyt vamma sieluun.

Tulevienkin pääministereiden edessä on ”mahdoton tehtävä”. Ja se on enemmän totta kuin koskaan aiemmin.

Junkkarin jutussa on lohdullinen loppuviesti: kaikki haastatellut pääministerit antavat vaihtelevin sanakääntein myönteissävyisen arvion pääministeriydestään.

Seppo Kääriäinen
Ministeri. Kansanedustaja