Savon Sanomat/ Kutsuvieras/ Presidentti ja Itä-Suomi/ 14.1.2018

Seppo Julkaisut

 

Presidentin päätehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.

 

Meneillään olevassa presidenttikilpailussa keskustellaan näköjään kaikista asioista. Yllättävän vähän keskitytään vain ja nimenomaan presidentin päätehtävään. Presidentinvaaleistakin on tullut kaikkien asioiden vaalit. Toki ymmärrettävää on ehdokkaiden persoonan selvittely.

 

Presidenttikeskusteluista voisi päätellä, että presidentillä on myös päätösvaltaa laajasti yhteiskunnallisissa asioissa. Niinhän se ei ole.

 

Presidentti Koivisto aloitti presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien karsimisen. Suora kansanvaali ja kausien rajoittaminen kahteen viitoittivat suuntaa.

 

Merkittävintä on ollut hallituksen muodostamisen siirtäminen selkeästi eduskunnan käsiin. Presidentti ei vaikuta hallitusratkaisuun eikä pääministerin valintaan niin kuin tapahtui vielä esimerkiksi vuonna 1987. Niin ikään eduskunnan hajotusaloitteen siirtäminen pääministerille karsi presidentin valtaa.

 

Mutta presidentti ei ole vailla tosiasiallista sisäpoliittista valtaa. Se valta on merkittävien perustuslakimuutosten jälkeen vaikutus- ja arvovaltaa, ei suoraa päätösvaltaa.

 

Ulko- ja sisäpolitiikka liittyvät yhä kiinteämmin toisiinsa. Urho Kekkonen sanoi, että jos jomman kumman on oltava rempallaan, olkoon se sisäpolitiikka. Ajat ovat muuttuneet. Rempallaan oleva sisäpolitiikka seurauksineen heikentäisi nykymaailmassa onnistumista ulkopolitiikassa.

 

Perinteisten uhkien rinnalle on noussut ja nousee uudenlaisia turvallisuusuhkia, joiden torjumiseen tarvitaan sisäpolitiikkaan kuuluvia keinoja. Näiden osalta presidentti ei voi olla sivustakatsoja.

 

Presidentin velvollisuutena on seurata yhteiskunnan yleistä kurssia myös ja nimenomaan siitä vinkkelistä, mitkä kehityssuunnat ja tapahtumat yhteiskunnan sisällä vaikuttavat itsenäisyyteemme ja ulkoiseen turvallisuuteemme sekä sen sisäisten edellytysten heikentymisen tai jopa vaurioitumiseen.

 

Ulkoinen turvallisuus riippuu mm. tiedustelutietojen ajantasaisuudesta, päätöksenteon luotettavuudesta, talouden kunnosta, ruoka- ja energiaomavaraisuudesta sekä yhteiskunnan sosiaalisesta ja alueellisesta eheydestä.

 

Eheys on ollut Suomen pitkä linja sisällissodasta lähtien. Se on monessakin mielessä yhteiskuntamme kohtalonkysymys, jota on syytä pohtia kaikkien vaalien yhteydessä. Yhteiskunnan sisäinen rikkinäisyys tarjoaisi ulkopuolisille otollisia iskun paikkoja lyödä kiilaa yhteiskuntamme sisälle ja horjuttaa yhteiskuntarauhaa sekä kansalaisten maanpuolustustahtoa.

 

Presidenttiehdokkaat keskustelivat keskiviikkona Oulussa pohjoisen Suomen näköaloista ja perjantaina Tampereella Pirkanmaan tulevaisuudesta. Molemmat ovat kasvun kärkialueita maassamme. Tällainen alueellinen keskustelu on paikallaan kertoen samalla siitä, että presidentillä on osaltaan vastuuta koko maan elinvoimaisuudesta.

 

Maamme alueet ovat maantieteestä ja luonnonolosuhteista johtuen erilaisessa asemassa. Pohjoinen Suomi – Lappi etunokassa – hyötyy matkailun noususta. Oulun tienoo porskuttelee Nokian jalanjäljissä. Etelän metropolialueet kasvavat vetäen väkeä maakunnista. Lounais- ja Länsi-Suomessa laiva – ja autoteollisuus rynnii. Äänekosken biotuotetehdas elinvoimaistaa laajalti Keski- ja Väli-Suomea.

 

Itä-Suomi on Suomen suuralueista vaikeimmassa jamassa muuttoliikkeen ja laskevan väestökehityksen seurauksena. Tämän ongelman kanssa on painittu 1960- luvulta lähtien.

 

Itä-Suomen laajamittainen autioituminen olisi myös turvallisuusriski.  Muuttoliike on saatava pysähtymään.

 

Mutta Itä- Suomi on luonnonvarojensa ansiosta täynnä mahdollisuuksia, jos niiden hyödyntämiseen luodaan tasavertaisia edellytyksiä etenkin liikenneinvestointien ja koulutuksen osalta.

 

On tärkeää tietää presidenttiehdokkaiden näkemys Itä-Suomen tulevaisuudesta.

 

Seppo Kääriäinen

Ministeri, kansanedustaja.