Kutsuvieras 18.2.2018/ Savon Sanomat/ Kodinhoitotuki

Seppo Julkaisut

 

Sipilän hallituksen kähinä perhevapaauudistuksesta päättyi ainakin toistaiseksi maanantai- iltana kolmen hallituspuolueen puheenjohtajan samansanaisiin twiitteihin: ”Perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella. Yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt.”

 

Tuo yhteisilmoitus palautti mieleeni periaatteellisen sovinnon päivähoidosta ja lasten kotihoidontuesta 34 vuotta sitten vuonna 1984.

 

Sorsan hallituksen sosiaali- ja terveysministerit Eeva Kuuskoski- Vikatmaa (kesk) ja Vappu Taipale (sdp) olivat ajautuneet ratkaisemattomaan ristiriitaan lasten päivähoidon tulevaisuudesta. Kiista horjutti jo hallituksen olemassaoloa.

 

Pääministeri Sorsa kutsui päähallituspuolueiden puoluesihteerit – Liikasen ja meikäläisen – luokseen pyytäen hakemaan sovintoa. Hän sanoi, että toimeksianto vaikuttaa epätoivoiselta ja ilmeisesti mahdottomalta, mutta vielä yksi – hiukan epätavallinen – yritys on tehtävä. Jos mitään ei olisi yritetty, hallitus olisi saattanut kaatua.

 

Puoluesihteeriryhmä teki pääministerin pyytämää työtä, ja sopu löytyi viikon hieromisen tuloksena. Sosialidemokraattien ja keskustan saavuttama yhteisymmärrys lasten päivähoidosta ja lasten kotihoidosta oli aikanaan iso yllätys.

 

Puoluesihteerien kokoaman ratkaisun avain oli yksinkertainen: antaa pienten lasten vanhempien valita perheen elämän- ja työtilanteeseen parhaiten sopiva hoitomuoto. Lasten kotihoidon tuki mitoitettiin varteenotettavaksi kunnallisen päivähoidon ja perhepäivähoidon rinnalla. Julkinen valta huolehtii siitä, että lapsiperheillä on useita kuta kuinkin tasavertaisia vaihtoehtoja, joista valita.

 

Lasten kotihoidosta tulikin nopeasti suosittu hoitomuoto: Kelan tilastojen mukaan 87 % perheistä on hyödyntänyt lasten kotihoidontukea. Monet kaupungit rupesivat maksamaan vielä kaupunkilisää, koska se oli edullista myös kaupunkien taloudelle.

 

Valinnanvapauteen perustuva malli on kestänyt yli 30 vuotta vain hivenen ajan saatossa muutettuna. Se on vastannut pienten lasten vanhempien tarpeisiin.

 

Vuoden 1984 historiallinen päivähoitosopimus oli viimeinen punamultahallituksen sommittelema yhteiskunnallinen uudistus. Se oli samanlaista hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista kuin kansanterveyslaki ja peruskoulu- uudistus. Yhteiskunnallista tasa-arvoa vahvistettiin valinnan mahdollisuudella.

 

Keskustan ja demareiden hallitusyhteistyö päättyi vuonna 1987, ja siihen palattiin vasta vuonna 2003. Vuonna 1987 alkoi kokoomuksen nousu Suomen vaikutusvaltaisimmaksi puolueeksi.

 

Sipilän hallituksen ministerit ovat pääministerin johdolla korostaneet perhevapaauudistuksen välttämättömyyttä seuraavassa hallituksessa. Sehän tarkoittaa lasten kotihoidon tuen kohtalon nousevan eduskuntavaalien kärkiteemojen joukkoon.

 

Perhevapaauudistusta on perusteltu vahvasti työllisyydellä – ei niinkään pienten lasten edulla. Viimeisimpien kaavailujen mukaan työpaikkoja olisi syntynyt reippaat 1000, mutta sen hintana suuri osa lapsiperheistä olisi kokenut toimeentuloleikkauksen.

 

Sipilän hallitushan teki päätöksen antaa työnantajille 2500 euron kertakorvaus perhevapaista syntyvien kustannusten tasaamiseksi. Tällaisia työn ja perheen yhteensovittamistekoja tarvitaan lisää.

 

Millään hallituksella ei ole pätevämpää osaamista pienten lasten hoidon järjestämisestä kuin vanhemmilla keittiön pöydän ääressä.

 

1980- luvun puoluesihteerin neuvo on: ei kannata nytkään tavoitella selkävoittoja senkään takia, että ne eivät ole pysyviä. Perhevapaissa on uudistettavaa. Siitä on laaja yhteisymmärrys.  Uudistus onnistuu, jos perheet ottavat sen omakseen lastensa takia.

 

  Perhevapaauudistuksesta tulee hyvä, kun avaimena on pienten lasten vanhempien valinnanvapaus- siis sama periaate kuin oli vuonna 1984 historiallisessa sovinnossa lasten päivähoidosta ja kotihoidon tuesta.

 

Seppo Kääriäinen

Ministeri. Kansanedustaja.