Kutsuvieras/Savon Sanomat 10.6.2018, Neljä pilaria

Seppo Julkaisut

 

”Suomalaiset eivät tue Nato- jäsenyyttä ja minä olen suomalainen”, vastasi presidentti Niinistö Financial Times`n toimittajan kysymykseen viime viikonvaihteessa.

 

Hän jatkoi Nato- suhteesta: ”Nato- kortti on parempi pitää kädessä kuin pelata.” Kiteytys on sukua presidentti Koiviston puheelle pienen maan tarvitsemasta ”kansallisesta liikkumatilasta”.

 

Sanoilla on merkitystä varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. On välttämätöntä määritellä julkisuudessa riittävän usein turvallisuuspolitiikkamme perusteet. On Suomen etu, että muuallakin tiedetään turvallisuuspoliittisen ajattelumme ytimet.

 

Presidentti Niinistö on viimeisten vuosien aikana toistuvasti määritellyt Suomen turvallisuuspolitiikan neljällä toisiinsa liittyvällä pilarilla: kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen yhteistyö, Venäjä- suhde ja monenkeskinen sopimusperusteinen maailmanjärjestys. Jokaisen pilarin on oltava kunnossa.

 

Presidentti on selostanut johtamansa ulkopolitiikan perusteita niin johdonmukaisesti, että neljän pilarin ajatusmallia voi kutsua Niinistön linjaksi.

 

Suomi on huolehtinut kansallisesta puolustuksestaan kestävällä tavalla: ei ole lähdetty monessa Euroopan maassa toteutettuun puolustusvoimien alasajoon. Emme ole sortuneet historiattomuuteen.

 

Yleiseen asevelvollisuuteen, vahvaan maanpuolustustahtoon ja laajaan reserviin perustuva puolustus muodostavat kuningasavaimen. Puolustukseen osallistuu jokainen suomalainen tavalla tai toisella. Kykyä osallistua kansainväliseen yhteistyöhön on parannettu.

 

Euroopan Unionin yhteisestä puolustuksesta puhutaan paljon, mutta vähän siinä on vielä tapahtunut. Euroopan Unionista ei tule sotilasliittoa, mutta jäsenvaltioiden puolustukselle yhteisillä hankkeilla on merkitystä. Suunta on oikea.

 

Unionin painoarvoa nakertavat Brexit, Yhdysvaltain presidentin nuiva suhtautuminen transatlanttiseen suhteeseen ja Unionin sisäiset ongelmat. On tärkeää, että Unionin toimintakyky ja yhtenäisyys vahvistuvat.

 

Suomi osallistuu aktiivisesti Unionin puolustuksen kehittämiseen lähtien kansallisista turvallisuustarpeista. Kannattaa erikseen panna merkille EU:sta eroavan Englannin johtaman ”pohjoisen ryhmän” puolustuspoliittinen aktivoituminen. Suomi osallistuu sen toimintaan.

 

Ruotsi ja Yhdysvallat ovat tärkeimmät kumppanit kahdenvälisessä yhteistyössä. Kolmikantainen yhteistyöaiejulistus kertoo osaltaan läntisestä aktiivisuudesta.

 

Vuonna 1994 rauhankumppanuudesta alkanut Nato- yhteistyö on pitkällä. Kumppanuudesta on ollut hyötyä Suomen puolustuksen kehittämisessä. Jäsenyydellä ei ole riittävää kannatusta eikä se ole perusteltua muutenkaan.

 

Ottaen huomioon presidentti Trumpin toimintatyylin ja sen, että Nato on täysin riippuvainen Yhdysvalloista, Suomen Nato- linjaus on ollut kestävää.

 

Suomen Venäjä- suhde on näissä kiristyneissä oloissa toiminut kohtalaisen hyvin. Asiallisen naapuruuden puitteissa voi olla myös eri mieltä kuten on tapahtunut esimerkiksi Krimin liittämisen tuomitsemisessa.

 

Suomen Venäjä-politiikalla on vakauttava merkitys Euroopalle. Pitemmän päälle on lähdettävä siitä, että Euroopan Unioni ja Venäjä palaavat kumppanuuden tielle. Se on mahdollista.

 

Vaarallisin näkymä tulee kansainvälisen sopimusjärjestelmän rapautumisesta. Kolmen johtajan pöytä päättää. Yhdistyneet kansakunnat ja Euroopan Unioni ovat tyytyneet tähän menoon.

 

Trumpin, Xin ja Putinin muotoilema maailmanjärjestys on täyttä todellisuutta eikä se voi olla maailman etu etenkään silloin kun yhteisistä sopimuksista ei piitata. Ei kuitenkaan pidä hellittää monenkeskisten sopimusjärjestelmien puolustamisessa. Pienten kuten Suomen etu on, että sopimukset pitävät ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

 

Neljän pilarin politiikassa otetaan huomioon historia joutumatta sen vangiksi. Nojaamme kovaan realismiin kyynisyyteen sortumatta. Pitkä linja jatkuu.

 

 

Seppo Kääriäinen

Kansanedustaja. Ministeri.