Savon Sanomat, Kutsuvieras 20.1.2019, Vakaus on tärkeintä

Seppo Julkaisut

 

Julkisuudessa arvuutellaan, yritetäänkö Suomen eduskuntavaaleissa vaikuttaa äänestäjien mielipiteisiin. Totta kai yritetään, räikeästikin.

 

 

Eduskuntavaalikamppailusta tulee ilmassa olevien merkkien perusteella värikäs. Ilmapiiri kiristyy, ja erilaiset vastakkainasettelut kärjistyvät.

 

Neljä vuotta sitten puolueet esittivät rohtojaan Suomen vaaranalaiseen talouteen, kun työttömyys ja velka kasvoivat uhkaavasti. Juha Sipilän ”Suomi kuntoon” oli tuolloin uskottavinta.

 

Talous on kääntynyt, työllisyys paranee ja velkaantuminen pysähtyy. Suomi ei ole enää kuilun partaalla.

 

Semmoiseen itsepetokseen ei pidä puoluejohtajien, ei ehdokkaiden eikä äänestäjien kuitenkaan harhautua, että Suomen talouden hyvä meno jatkuu viime vuosien malliin vauhdikkaana ja että nyt voidaan keskittyä uuden jakamiseen. Ei se niin mene. Hallitus joutuu pitämään valtiontalouden ohjaksia tiukoilla. Paine valtion menojen kasvattamiseen ei hellitä.

 

Uusi vaalikausi on talouspoliittisesti selvästi hankalampi kuin päättyvä. Kansainvälinen vetoapu lievenee. Uuden hallituksen on tehtävä ratkaisuja, joiden ansiosta työllisyysaste nousee 75 %:iin. Ns. helpot keinot työllisyysasteen nostamiseen on käytetty.

 

Talouden näkymä ei ole vaaliteemojen kärjessä. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuoden alussa julkistamassa tutkimuksessa vanhusten hoito, terveydenhuolto ja nuorten syrjäytyminen nousivat kansalaisten mielissä ykkössijoille. Tulos ei ole yllätys.

 

Eduskunnan käsittelyssä oleva maakunta- ja soteuudistus antaa aikaa myöten vastauksia sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin – sillä ehdolla, että se ehtii satamaan ennen maaliskuun puoliväliä. Jos ei ehtisi, jota en ainakaan vielä usko, vaalien asialista mullistuu.

 

Vaalilistalle tunkevat varmuudella myös ilmasto, köyhyyden ongelmat, maahanmuutto, aluepolitiikka sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

 

Myös uuden hallituksen pohja ja pääministeri herättävät tutkimuksen mukaan aikaisempaan verrattuna yllättävästi mielenkiintoa.

 

Eduskuntavaalit ovat olleet 1980- luvun lopulta lähtien politiikan henkilöitymisen myötä pääministerivaalit. Esko Aho (kesk) oli ensimmäinen ”uuden aikakauden” puoluejohtaja (1990- 2002) ja pääministeri ( 1991- 1995).

 

Pääministeriehdokkaat ovat olleet jo tovin framilla. Ehdokkaiden kokemuksessa, osaamisessa ja toimintatyylissä on eroja.

 

Juha Sipilällä (kesk) on pääministerikokemusta. Petteri Orpolla (kok) on kokemusta maa- ja metsätalous-, sisä- ja valtiovarainministeriöstä. Antti Rinne (sd) muistetaan valtiovarainministerinä. Ja Pekka Haavisto (vihr) on toiminut ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä.

 

Myös hallitusvaihtoehtoja piisaa. Vaalitulos ratkaisee pohjan ja pääministerinkin. Oikeastaan kaikki mahdolliset hallitusvaihtoehdot on kokeiltu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Vasemmiston ja vihreiden hallitus olisi uudenlainen pohja.

 

Hallitukset ovat olleet vuodesta 1983 lähtien koko vaalikauden mittaisia. Tämä on tuonut politiikkaan pitkäjänteisyyttä ja vakautta. Se onkin meikäläisen politiikan vahvuus ja samalla edellytys yhteiskuntarauhalle.

 

Suomi on vakautensa ansiosta myönteinen poikkeus nykyisessä sekavassa eurooppalaisessa politiikassa. Tästä puhutaan julkisuudessa hämmästyttävän vähän.

 

Tuleva kausi kysyy yhteistyöpolitiikkaa enemmän kuin nyt uskotaan. Maahan tarvitaan keväällä toimintakykyinen enemmistöhallitus, joka pystyy päätöksiin epävarmuutta huokuvassa maailmassa.

 

Eikä pahitteeksi olisi sekään, jos edes joissakin vaalikeskusteluissa muistettaisiin presidentin uudenvuodenpuheen muistutus: ”Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme.”

 

Toivottavasti vaalien alla keskustellaan vakavasti siitä, miten Suomi jatkaa vakauden tiellä.

 

Seppo Kääriäinen

Ministeri. Kansanedustaja.