Tiedote: Annetaan kansan päättää muutoksesta

Seppo Julkaisut

Hallituksen tilanne on poliittisesti eriskummallinen ja Suomen kannalta kestämätön. Päähallituspuolueet hyljeksivät toisiaan avoimesti. Sivullisen silmin kukaan ei halua nykyisen hallituspoliittisen menon jatkuvan. Pääministeri Alexander Stubb valittaa päätöksenteon olevan rikki. Valtiovarainministeri Antti Rinne sanoo Kokoomuksen lyöneen hanskat tiskiin. Tuskinpa epäluottamus voi enää pahempaa olla. Pääministerillä on suurin vastuu siitä, että päätöksiä saadaan aikaan. Lausunnoillaan hän arvostelee itseään ja puoluettaan. Kokoomus on …

Iisalmen Sanomat: Ensimmäinen viikko

Seppo Julkaisut

Presidentin uuden vuoden puhe avasi ”kansakunnan tilaa” vähän samaan tapaan kuin Yhdysvaltain tai Venäjänkin presidenttien puheet omista maistaan. Presidentti Niinistön selkeä puhe keskittyi turvallisuuteen, talouteen ja ympäristöön ja huipentui tänään lauantaina 102 vuotta täyttävän, sotiemme veteraanin, torpparin pojan, Hannes Hynösen viisaisiin ajatuksiin. Muistellaan mukavat, tiedetään ikävät. Se oli tienviittapuhe. Sivumennen; lukaiskaapa Jussi Lähteen tekemä haastattelu Hannes Hynösestä Hevosurheilun joulukuun numerossa. …

Savon Sanomat – Kutsuvieras: Turvallisuus, työllisyys ja vaalit

Seppo Julkaisut

Hyvän uuden vuoden toivotukseen voi liittää lisähöysteitä: turvallista ja työllistä uutta vuotta. Moni katselee uuteen vuoteen huoli sisimmässä. Tarkoitan niin koko maailmaa kuin Suomeakin. Kysymys on turvallisuudesta ja työllisyydestä. Krimin kohtalo ja Ukrainan sotatapahtumat ovat järkyttäneet yksinkertaisesti sen takia, että sota on mahdollista likellä Suomea. Maaliskuun 13. päivänä tulee kuluneeksi 75 vuotta Talvisodan päättymisestä. Olimme tottuneet sellaiseen turvallisuusajatukseen, että ainakaan …

Töllötin-lehti: Uusi vuosi

Seppo Julkaisut

Näinä päivinä toivotamme toisillemme ”Hyvää Uutta Vuotta”. Se toivotus tulee ikäänkuin selkäytimestä melkeinpä rutiinisuorituksena. Se on hyvä tapa. Liian harvoin toivotamme toinen toisillemme kaikkea hyvää. Tällä kertaa uuden vuoden toivotukseen voi liittää lisämakuja: esimerkiksi turvallista uutta vuotta. Siirrymme uuteen vuoteen aika erikoisissa ennen kokemattomissakin olosuhteissa. Tarkoitan niin koko maailman kuin Suomenkin asioita. Rauhan tila on järkkynyt Euroopassa, kotimaanosassamme. Krimin ja …

Tiedote: Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat kysyvät Fimean alueellistamisen etenemisestä

Seppo Julkaisut

Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat kysyvät Fimean alueellistamisen etenemisestä Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat Markku Rossi, Elsi Katainen ja Seppo Kääriäinen ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen hallitukselle lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistamisen etenemisestä. Kansanedustajat ovat huolissaan Fimean toimintojen Kuopioon siirtämisen hitaudesta ja epäilevät hallituksen vesittävän sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) vuonna 2009 tekemää alueellistamispäätöstä. Fimean toimintojen aloittamisesta Kuopiossa on kulunut jo yli viisi …

Aamulehti: Ulkopolitiikassa vaalittava yksituumaisuutta

Seppo Julkaisut

Aamulehden pääkirjoituksessa 17.12.2014 käsiteltiin Keskustan linjaa Venäjä-pakotteissa ja laajemmin ulkopolitiikassa. Venäjän toimia Krimillä ja Itä-Ukrainassa ei voi hyväksyä. Keskusta on tukenut pakotteita, mutta  samalla esittänyt huolensa niiden vaikutuksesta Suomen talouteen ja työllisyyteen tässä tilanteessa. Viimeisimpien pakotteiden ajoitukseen suhtauduimme ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja esimerkiksi Etyj:n yleiskokouksen presidentin, kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) tavoin kriittisesti, koska Itä-Ukrainaan oli juuri saatu tulitauko. Keskustan …

Joulu

Seppo Kommentit

Joulu nousee aina päiväkohtaisuuksien yläpuolelle. Rauhan ja inhimillisyyden sanomaa ei mikään pahuus pysty lyömään. Joulu voittaa kaiken. Joulu tulee kaikille tasa-arvoisesti säätyyn katsomatta. Sibeliuksen sävelin ja Topeliuksen sanoin: ”Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo.” Hyvää Joulua.

Torpparin poika

Seppo Kommentit

Linnan itsenäisyysjuhlien sankari oli 101-vuotias sotiemme veteraani Hannes Hynönen, torpparin poika Mikkelistä. Hanneksen tarina ja mielipiteet valloittavat median palstat. Hänen elämänuransa on kulkenut torpparin pojasta itsenäiseksi viljelijäksi. Hannes ja hänen kaltaisensa rakensivat hyvinvointiyhteiskunnan perustukset, jotka nyt natisevat. Meillä suomalaisilla on opiksi otettavaa sotaveteraanin realistisesta ja myönteisestä elämänasenteesta. Toivotamme hänelle terveyttä ja elämäniloa vuosiksi eteenpäin.

Itsenäisyyspäivä

Seppo Kommentit

Huomenna vietämme 97. Itsenäisyyspäivää. Se tapahtuu myös talvisodan syttymismuistojen merkeissä. Eduskunta muisteli viikon alussa noita aikoja Kauhajoella, jonne eduskunta matkusti 75 vuotta sitten piiloon pommituksilta. Kuhmossa pidettiin pyhäiltana talvisotaseminaari. Väkeä oli tulvimalla. Meikäläinen esitti eduskunnan tervehdyksen. Sotiemme veteraanit olivat juhlan keskipisteessä. Kainuussa isänmaalliset tunteet olivat pinnalla. Talvisota elää suvuttain ja perheittäin. Se on keskeinen nivel suomalaisten 100-vuotisessa selviytymistarinassa. Tulevienkin polvien …

Vaalitentti

Seppo Kommentit

Katselin lyhyen aikaa puoluejohtajien keskiviikkoiltaista keskustelua Ylessä. Sipilä on rauhallinen niin kuin aina. Rinne parantaa juoksua. Stubb on asioissa pihalla. Soinin terä ei ole terävimmillään. Ihmiset joutuvat vakavasti pohtimaan vielä monta monituista kertaa ennen huhtikuun vaaleja, kuka on paras johtamaan laskusuuntaista ja sekavassa tilassa olevaa Suomea ulos nousuun ja selkeille vesille.